tiistai 16. heinäkuuta 2013

lähivalinnan erikoistarjous osui silmään iski päähän
upposi nikamien väliin kuin laitumelta kesken märehdinnän
reväistyn lehmän mylväisy
ryntäsin valintaan
tässä minä ryntään
sen huomaa polvesta
se ei ole enää siinä missä on
se tekee jo seuraavaa eikä ehdi muistella ihmetellä
ovella vastaan tuleva sanoo moi,
se oli Jukka, että pelkkä moi ja menoks, se oli sentään Jukka
vei omaa erikoistarjoustaan, tuttu tunne:
olen monesti tullut tänne tietyin aikein
ja lähtenyt ihan eri asioiden kanssa pois

tiesin tämän, joudun palaamaan, mutta että näin kauas
että käy kuten nyt, olen tullut Kirgisiaan
tyttö ojentaa minulle pakettia
vesilintujen keveyttä aalloilla
sammaleiden yksijalkaista ryhtiä
suurin kunnia hänelle että ottaisin vain vastaan
enkä muuta osaa kuin ärsyyntyä hänestä
kuin kahdesta vesiskootterista jotka hurauttavat eri puolilta suotuvenettäni
eivätkö ne näe!
minä kuitenkin yritän kuljettaa mukanani laitumensa menettänyttä lehmää!
en vain muuta osaa
ärsyyntyä
hän tarjoaa jotain valmista pakettia
minun lähivalintavegaaniuteni
hänen koko elämänsä kunniansa hymynsä
en minä valinnut häntä kirgiisiksi
hän on kirgiisi

tämä pitkä hetki
annan paidan kuivua päälleni
lehmän olen jättänyt puolittain luontoon, pientareelle
mutta se palaa, elää lypsämättä ruokkimatta
kun makaan hiljaa veneen pohjalla
odotan että vatsa rauhoittuu
kissa tulee luodolta auliisti veneeseen, lehmäkö sen houkutteli
voi osaisipa aina itse valita sen kiertotien, sen parhaimman
(ota lehmä pitämään perää!)
ajelehdimme, sanaton sopimuksemme: kunnes tulee vastaan tukko ruohoa
meistä minä se olen joka tunnustan: tarvitsemme toisiamme
meistä minä olen se joka kiirehdin luomaan lausahdukselle merkityksen

olen kaksin tytön kanssa maailmassa
ehkä tämä sittenkin on oikea lähivalinta
täällä kaikki äänet kuuluvat laivoista
ja täällä kaikki äänet kuuluvat puista
hiljaisuus
jokaiseen kirjoitukseen olisi tultava puun rungon nousu
jokaiseen jokaisen rungon nousu erikseen ja erityisesti
kasvua päin, voittava vaahtera!
koetan tehdä niin sillä
edelleen me imetään heinästä
    vaahtera, alta kammeten, tyhjää täyttäen
    leipä, paketoitu hymyillen, ojennettu kämmenillä
kokka osuu ruohotuppaaseen
kävelen kotiin
patsas, auringosta lämmennyt, kannan sitä sisälle sylissäni
se liikahtelee kuin lapsi unestaan

torstai 11. heinäkuuta 2013

Suoraan vihkosta blogiin, täytyy paranoida sitten myöhemmin ehommaksi jos jatkaa käyttäytymistä päässäni, esittänen livenä tänään, mikäli puntit pysyilee pystyssä.

minä räkäni kuoret
                                       horjahtama
                                     vääntymä
                                  sulahtama

sitten näen rantakalliossa taivaan sinistä
                                                                      näen
                                  muurahaisen painon
kaikki on hetken mitassa lujuudessa
katselen kuinka sellainen ylevyys kiipeää minuun
hikoan
hilseilen
häviän          minä        lötkööntymä
                                            hiutuma
                                               haihtuma

olen jo kauan sukinut kaikkea pois
                 pitäisi luottaa tuuleen
puhuu ihollani hiljaa
pauhaa

minä            kiemurtamus
                         rientääntymys
                                täräyttymys
 tyys   tyys rytmiä rikon olen jo kauan sukinut
kaiken pois
otteen ottamatta

minä   liukenema
              litteytymä
                läjääntymä

     muurahainen kävelee kotiinsa kiven sisään
      se selventää
paljon asioita
 

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013



Mut elämä kulkee ja niin myös shaibakin. Keep goin.
Pariisin metrokäytävien portaikoissa kokonaisen vuorokauden tallojia väistellyt jäärä pääsi
päivänvaloon ja suoraan kyyhkysen nokkaan.
Äläkä väsy vaikka se on ympyrä.
Ja mennään, alamäki kaunis, polvet kestää.
Kuinka kaukaa on palattava. 
A circle and another circle and another and another... 
… and one circle more and maybe another one is a ball.
Muutama rinki huussin ympäri, on olemassaolo, matka,
mitat vakioiset, yks Vitruviuksen mies
kehottaa jokaista tanssiin.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Jos kerkeen Kiiski open micin loppuhuminoihin illalla, vois vetää tään. Ehtimisestäni en ole yhtään varma, mut pitkästä aikaa sain kyhättyä jotain runonmuotoista.


jukkamainen moi kaikille
kaikki jukan tuntee hei
kaikki tuntee paholaisen
kukistin paholaisen
luulin, ei sitä ole, ei ole sitä, luojaa
kuulkaa: kukistin pahalaisen
minä uskon hyvän luojaan, hyväläiseen
vien hirveä korvasta mereen
ei se tiedä täällä paikkaansa
tämä askelten rytmi, jukalta
unijukka urbano unilukkari
tulkaa minun jalkoihini aaltoilemaan,
kun päästän korvasta irti
vasa se on, vasa vasta
me voimme paiskautua mihin vaan,
ensin ajattelin että kaikista mahdollisuuksista
ihminen, tarhatuin olento, tahraaja
hirvi kuule, sitä pitää vain luottaa
pitää uskoa hyväläiseen
jukkamainen moi
kaikille

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Huhtikuussa open miciin lähtiessä sepitin nopeesti tämmösen, koetin vetää sen siellä jotensakin vauhkosti. Nyt huvittaa testailla tätä lukukomemukseks jaettuna.

se voi olla seinä
se voi olla kallio
se voi murentuu
se voi eikä tarvi ees sataa
se voi näkyy vaikka menis minne vaan
se voi saatana loistaa

se voi olla koiran naamassa arpi
ja mittarinpohjalukema

se voi olla ukin auton takapenkillä
se voi olla levähdyspaikan ojaan heitetty

se voi niksahtaa
se voi pamahtaa
se voi sanoo vittu
se voi tulla päin silmiä
    syödä sut ja mitata sun leipäläpes
se voi maistaa vaan ja eiku helvettiin

se voi itkee piruuttaan se voi kirjottaa sun nimes seinään
se voi kivittää sun äitis fillarii

se voit olla sinä
se voi maistuu vitun pahalta
se voi vaan leikkii sun kustannuksellas

se voi väittää että se mitä sä söit on makkara
se voi väittää että se makkara on sun äitis
se voi väittää että sun äitiis pidettiin läävässä
se voi väittää mä haisen siltä läävältä
se voi olla

mä sanoin jo se voi olla
se voi olla
se voi tulla


maanantai 6. toukokuuta 2013

                   poika joka lähtee väärään suuntaan
                äiti joka törmää risteyksessä x
                eno jonka vene     eno
                  jonka pitkä ruuhi varjona liukuu
       mies jonka hiukset nousee jonka hiukset
        tyttö joka hyökynä tulee joka menee ja
     harmi joka maahan istutetaan
    harmi joka tulee makuna suuhun joka tulee joka menee
soolo joka puhuu
suulla suurimmalla joka sormin
       mies joka näkee naisen mies joka mykistyy
            joka heiluttaa hiustensa helttaa kaikkiin suuntiin
       mies joka on oppinut opin otetaan haitat pois
      vesi joka valelee pari joka kävelee
     nainen jonka ympärillä kasvaa maasta
   tie joka yhtyy
   minä joka tulen mukaan
tie joka lähtee väärään suuntaan joka reitti joka kutsuu
                                    tiet jotka yhtyy
              hätä joka menee soolo joka tulee
             kuoro joka jalkojaan huljuttelee
            yhtye joka yhteen kuuluu ranta joka kastelee
               soolo jolla voima                  voima jolla tie
                                  joka hyökynä tulee    tie jolla tyttö
oksalla jollaisella tuollaisella apina
oksalla jonka alla kiinalainen
tieto joka näkyy
tie joka näkymättömissä
                                                  poika joka lähtee

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

on rakennettu
yhtä samaa taloa
talo kaikille tai yhdelle        yhdelle ja kaikille
isä tekee poika tekee      kumpi sitten olenkin
kumpikaan ei nähnyt                     kun se alkoi
kumpikaan      ei näe sen loppuvan (perhonen)
faarao vain lipuu aurinkoon (nokkosperhonen)

öisin kun on hiljaista hyvin pieni kärpänen
ruokailee ja uinailee sieraimessani        öisin
on hiljaista emme ehkä vielä nuku, hyvin pieni
hyvin kevyt, leijailee korvani lehdellä
hyrisee maisemamme                            niityn
                                                          nuokkuvaisen

ja sitten tuon kolmannen lohkareen omin käsin
huoneen keskelle, se on auringosta
lämmin eikä hiivu hetkeen
keitäs meitä täällä on? me? nimenhuuto,

on aikaista, tuttuja ei vielä,
seuraan muistijälkeä, haarautuvaa
silmut kaukaa tunkeva pullistus
syntymän aie (syntymään vie) kun lennän
lepatan kaikki ilma avoinna ympärilläni
olen herkku, kaunis kattaus:
keltaoranssi, kellanharmaa, musta,
saheroinen tummanharmaa, taivaansininen
ja keitäs muita, nimenhuuto:
kivi (hyvissä ajoin) paikalla
imenyt kylmää (sisäänhengitys)
lepatan ikkunalaudalle (uloshengitys)
tyttö ja poika, aamu kuin olisi heidän ympärillään
mutta on heidän välissään, pojalla silmät auki,
niin valmista kaikki: keltaoranssi,
kellanharmaa, musta, saheroinen tummanharmaa,
taivaansininen