tiistai 20. elokuuta 2013

haukkasin tiskirättiä
suklaa oli pakattu tehtaalla neljään päällekkäiseen kääreeseen
olenko nurinperin
muuten täällä on aivan tavallisen näköistä
siellä täällä veritahratestejä
painovoima päälläni ja kuin vetäisi perseestä alaspäin
lattia aikeissa antaa periksi joko se tai minä
harja huiskii myös muihin suuntiin kuin haluttuun
mutta imuri nostaisi kaikki kevyet
haukkaan tiskirättiä
saan palan irti
sitä liikuttavia voimia koko pääni sisus
oksa lähtee puussa liikkeelle
sahan hampaat lyövät nahkaan
lyövät nahkaan
näennäisesti sinä tuijotat minua laudasta
kysyt paineesta selität kasvusta lämpö laajentaa
lattiaharjasta tekoripset haalistuminen ikiaikaiset työtavat
en jaksa kuunnella sinua heitän rätin riekaleet päällesi
kaikkea kanssa
kaikkea
nielen menee alas
suoli on ulkopuoltani osa nahkaani mutta kätkettynä
niin että saaliin voi ympäröidä ja syytää sen niskaan sappea
muuten täällä on aivan oikean näköistä
huone sateen jälkeen täynnä vihreää
rätin alta muminaa muista olla onnellinen
mieluiten ilman syytä
tipun purua hilseilen pois
olo kevenee
painovoima jättäytyy jälkeen
että voi taas tulla kuin luhistuva vintti

maanantai 19. elokuuta 2013

             alkupäätä tuutimaa
              puoliväliä
           tietämää
      lopun huitteita huutimaa
      luuloin lauluin luutimaa

nyt olen hiljaa
kun hän hymyilemällä kieltää minua rynkyttämästä etten mene rikki sillä
maassa elävien eläinten lailla pysyn valppaana
kirjoitettujen lehtien polku nousee säärtäni ylös alan puutua
eräänlainen tanssin muoto
sydämenlyöntikiintiö sillä
vilahtaen käyvät kynnet sormissa
ympärilleni lähelleni lähemmäs niin lähellä etten näe on yhteys
maasta ilmaan ponnistavien eläinten lailla naakat
eikö vaan huvittelevia leijoja sillä
lähelleni luuloineni
tullaan toimeen ilman repsottavaa takaparrua
irtiotto levitaatio
vain millinosia sillä säärtäni pitkin polku
niin lähellä etten näe
yhteys sillä olen lopettanut monta kertaa sillä
kadotan toisen puolen missä on kielletty kulkemasta
missä putoaa päälleen
perälautaa rynkyttämästä hän minua hymyilemällä kieltää
odotan että hauska loppuu
että hyvä saa palkkansa
joka kierrätetty on
tyhjänä saapuu sillä
kauas yli tien tienlaitaan puolelle toiselle
heilahtamaan yli laidan
sinne en jaksavani uskoisi
ellen sieltä olisi tullut

sunnuntai 18. elokuuta 2013

työkaverini kähähtää nauramaan kuin korppi ennen kahdeksaa
tässä on kaksi riviä merisumua

vähintään

runon pilaa jos siihen kirjoittaa mitä ajattelee paska paska paska
en piittaa
joku antoi minulle kolme tuntia vapaata en muista kuka
siitä on jo monta vuotta
ajattelin pitää ne nyt
pidän ne olen kivi pihassa
pilaan runon pohdin auringossa vaiko sateessa
antaa langeta nyt vaan
ensin olen ajattelematta kuin kivi sitten tulee mieleen:
kun cd oli uusinta uutta ei oikein uskallettu koskea sitä edes reikään
ja päälle ne kähähdykset

sunnuntai 4. elokuuta 2013

välillä herään taas on päästettävä irti
        sillä
yleinen leveys ja paksuus auttaa pysymään pystyssä
        on
kallon kaksikymmentäkaksi luuta
        on
minun hyytymäni
        on
leikattu kukka kääntyy tyynylläni uneni aikaa vastaan
        on
dnat/ketjut/kiskot/kahleet/jatkot/bileet/polut/tie/flow
        on
kynnenkuluma rykimä räkimä niistämä hilseämä
        on
yksi toinen ja yksi toinen
        on
kämmenpohja liikkuvassa peffassa
        on
kierto
        on
perillepääsy estetty virtaus sykäys päästä vaan irti hei näen veturin vaikka olen kyydissä meillä on tanssikohtaus jossain aika viimeisessä vaunussa tanssimme kiskot sylissä (perille)