torstai 11. heinäkuuta 2013

Suoraan vihkosta blogiin, täytyy paranoida sitten myöhemmin ehommaksi jos jatkaa käyttäytymistä päässäni, esittänen livenä tänään, mikäli puntit pysyilee pystyssä.

minä räkäni kuoret
                                       horjahtama
                                     vääntymä
                                  sulahtama

sitten näen rantakalliossa taivaan sinistä
                                                                      näen
                                  muurahaisen painon
kaikki on hetken mitassa lujuudessa
katselen kuinka sellainen ylevyys kiipeää minuun
hikoan
hilseilen
häviän          minä        lötkööntymä
                                            hiutuma
                                               haihtuma

olen jo kauan sukinut kaikkea pois
                 pitäisi luottaa tuuleen
puhuu ihollani hiljaa
pauhaa

minä            kiemurtamus
                         rientääntymys
                                täräyttymys
 tyys   tyys rytmiä rikon olen jo kauan sukinut
kaiken pois
otteen ottamatta

minä   liukenema
              litteytymä
                läjääntymä

     muurahainen kävelee kotiinsa kiven sisään
      se selventää
paljon asioita
 

2 kommenttia:

  1. Luin tämän 12 tuntia sitten ensimmäistä kertaa ja nyt uudelleen. Kerta kaikkiaan hienoa luettavaa. Pidän sanaleikittelystäsi hurjasti. Oivaltavaa ja itseironista. Leikittelevää ja silti syvällistä. Sulla on kyllä mahtava, omintakeinen tyyli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauts, jaat huimaa tsemppiä runoiluuni, Maarit.
      Luin tämän toissapäivänä open micissä, ja itsellä pyöri mielessä se tulkinta. Niinpä odotin myös 12 tuntia, että pystyin lukemaan tämän hiljaa mielessäni ihan runona vaan. Kiitos sulle kun sait mut uskomaan että tää toimii luettunakin. Ja erityisesti kiitti kaikista noista sanoistasi.

      Poista