Viimemmin olen koettanut jutella, ja jutellutkin, talitiaisten kanssa eräänlaisen vislaimen avulla. Tää stoori sen sijaan saattaa olla fiktiota.

Kun jouduin joka tapauksessa kuuntelemaan naapurin vanhusten pikkukoiraa, huomasin toistelevani piskin räksytyksiä. Kai se oli keino kestää.

Louskutettuani leukojani kokonaisen iltapäivän äkkäsin jotain. Havaitsin koiran repertoaarista useita erilaisia haukunnoksia. Niitä yhdistelemällä se rakenteli ilmiselviä lauseita.

Vä-vä vä-vä väy-vä-vä. (Valitan intonaation ja sävelkorkeuden puutteellista välittämistä.)

Aika usein ilmennettyään tarpeensa koira sai mitä halusi. Kuului matalampi, hiljaisempi väyh. Kiitos.

Aloin kuunnella koiraa.

Monesti se joutui toistamaan asiansa. Sitä ei haluttu ymmärtää.

Olin lähellä mennä soittamaan ovikelloa kertoakseni, että lenkki ennen Emmerdalea olisi loistoratkaisu koiranne mielestä. Sitä paitsi hän on olemassa myös Emmerdalen aikana. Kevyen musiikin sijaan voisi joskus suosia klassista.

Sitten kerran, tiesin pariskunnan olevan kaupassa, he kävivät aina ostoksilla yhdessä kuin harrastuksessa, koira alkoi räksyttää. Hän puhui minulle.

Valitteli aukkoja sivistyksessään. Kukaan ei lue hänelle kirjoja ääneen. Hyllyssä olisi kyllä vaikkapa joitain aforistikkoja, mistä lienevät Ernonsa lahjaksi saaneet, mutta koiralla ei piikikkäästi pureviin parsiin ollut pääsyä. Sellaisesta kuin äänikirja omistajat eivät olleet kuulleetkaan.

Niinpä aloin lukea kauppa-aikoina koiralle seinän läpi Sartrea, Barthesia, Baudrillardia ja muuta lohdutonta. Saatoin lukea kirjoja myös öisin hiljaisella äänellä. Hyväkorvainen kuuntelija seinän takana urahteli syvään.

Sitten eräänä päivänä hän ilmoitti halustaan muuttaa luokseni. Hän puhui siitä toki ensin omistajilleen, mutta nämä eivät ottaneet koiran kotkotuksia ollenkaan todesta. Sanoin etten voisi auttaa. Hän ei murahtanut minulle viikkoon.

Sitten hän haukahti, hän ilmoitti karkaavansa. Mutta sehän olisi itsemurha, kuiskasin lattianrajaan. Kuului matala, vaimea väyh.

Oltiin hiljaa. Hän kysyäisi niin huolimattomasti kuin osasi, tahtoisinko lähteä hänen mukaansa. Sisälläni liikahti. Mutta kyhjötin polvillani mykkänä.

En kuullut koirasta enää ynähdystäkään. Jäin asuntooni yksin.

riisun riisun

riisun olen pinniä vaille

ja ovenraon näköinen

ja saunapolun mittainen

kissan

   hännän väristys haukotus

   kovat kaulukset

   kuu

kylälle jääneen mahdoton matka kauas pois (siitä paikasta)

             riisun riisun pois

olen ison kaupungin nahka

tossunlätät uloskäynnin ja kehystetyn peltotilkun vaiheilla

toisessa jalkani

toisessa linnunpelättimen ainoa millä tulla yhteen

toisessa riisun riisun vain

toisessa kajuutan sisäseinä sumua

riisun aalto aallolta

jää pinni

sijansa käsivarren ja kyljen loma

tipahtaa

kunnes harjalla supsutellaan maa

(riisun) ympäriltä kaikkialta

toisessa aaltoa maata

toisessa ovenraon aikainen

Vondelpark, Amsterdam, tällä viikolla.

puu on ollut 50 v mutta

kuiskaa minulle että

syntyy nyt

ja me niin ehdittiin jo lahota

puhallinsoittajan poskenliikkein

kaarrokset korvaan nyt

letit latvukseen nyt

lautaa, lyötyä

ja lyötyä luuta läjä

             (vitsivitsi)

ei huumoria            (vitsivitsi)

ei kipua

tämän kerran

olemme yhdessä pieni pöytä kahdelle

Vilna. Eilen ja tänään.

tällä matkalla olen vähemmän matkalla

enää

yö pimenee keskelle lyöden

niskani ei saa unta se kiertää tutkimassa vanhoja paikkoja ja sanoo olet rauhaton

kukaan ei ojenna sitä, tällaisin kasvoin oltiin kolhoosilla

(ilmeet kulkevat naamallani mikään ei liikahda, kuin pellot)

viimeksi juuri siellä kuhmuisella pellonpientareella tapettu sikaa tällä lailla

vaha ja jää

menneet yhdessä rikki ensimmäistä kertaa

vaihdetaan ne liekiksi ja paperiksi ja kaikki korjaantuu

niskani on nukahtanut jonnekin hyvänen aika että olen matkalla

vetelyksen liioittelun kokoinen liike

pehmeät askelet näin pysyn elossa jos haluan

tai teen mitä haluan ja pysyn elossa

ymmärrän tarkoituksia liikaa niskani asettuu aloilleen kokemuksia rikkaampana

on rakastunut kampelan muotoiseen kaarnanpalaan

paennut kulakkeja kietonut villaa näkymättömän ympärille katsonut muotoa

etsinyt jakausta minusta

kuin tekisi kaiken puolestani tunnustelisi ennakkoon sillä

lopulta kaikkien irtoavien solujen on matkustettava kuolemaan kantapäähän

ennen kuin voivat lähteä täältä

olen rauhaton

kai vain rauhaton

sellainen jonka pitäisi lentää kävelee heinikossa heinää hennommin jaloin

edestakaisin hitaammin yhä edestakaisin

minäkin haluaisin siivota kaistaleen

paha sitten kun joutuu selälleen

selvästi sellainen syksy jota ei ole ennen ollut

läpikulku monesta kohtaa

olen vaahteroiden ja pihlajien tiloissa

hautausmaalle laskeutuu kaikkinaisuus vaikka se jo siellä on

kahden ison kiven välinen syvä ääni

ihmettelenkin joskus meitä

kaistaleeni

tämä tie on kyllä niin piirretty että astumalla todistan tunnustan

sitä kuinka kaiken pitäisi olla valmiina

kaistaleeni läheltä tietä uppoudun kerrostumiin

edestakaisin yhä hitaammin edestakaisin