Viimemmin olen koettanut jutella, ja jutellutkin, talitiaisten kanssa eräänlaisen vislaimen avulla. Tää stoori sen sijaan saattaa olla fiktiota.

Kun jouduin joka tapauksessa kuuntelemaan naapurin vanhusten pikkukoiraa, huomasin toistelevani piskin räksytyksiä. Kai se oli keino kestää.

Louskutettuani leukojani kokonaisen iltapäivän äkkäsin jotain. Havaitsin koiran repertoaarista useita erilaisia haukunnoksia. Niitä yhdistelemällä se rakenteli ilmiselviä lauseita.

Vä-vä vä-vä väy-vä-vä. (Valitan intonaation ja sävelkorkeuden puutteellista välittämistä.)

Aika usein ilmennettyään tarpeensa koira sai mitä halusi. Kuului matalampi, hiljaisempi väyh. Kiitos.

Aloin kuunnella koiraa.

Monesti se joutui toistamaan asiansa. Sitä ei haluttu ymmärtää.

Olin lähellä mennä soittamaan ovikelloa kertoakseni, että lenkki ennen Emmerdalea olisi loistoratkaisu koiranne mielestä. Sitä paitsi hän on olemassa myös Emmerdalen aikana. Kevyen musiikin sijaan voisi joskus suosia klassista.

Sitten kerran, tiesin pariskunnan olevan kaupassa, he kävivät aina ostoksilla yhdessä kuin harrastuksessa, koira alkoi räksyttää. Hän puhui minulle.

Valitteli aukkoja sivistyksessään. Kukaan ei lue hänelle kirjoja ääneen. Hyllyssä olisi kyllä vaikkapa joitain aforistikkoja, mistä lienevät Ernonsa lahjaksi saaneet, mutta koiralla ei piikikkäästi pureviin parsiin ollut pääsyä. Sellaisesta kuin äänikirja omistajat eivät olleet kuulleetkaan.

Niinpä aloin lukea kauppa-aikoina koiralle seinän läpi Sartrea, Barthesia, Baudrillardia ja muuta lohdutonta. Saatoin lukea kirjoja myös öisin hiljaisella äänellä. Hyväkorvainen kuuntelija seinän takana urahteli syvään.

Sitten eräänä päivänä hän ilmoitti halustaan muuttaa luokseni. Hän puhui siitä toki ensin omistajilleen, mutta nämä eivät ottaneet koiran kotkotuksia ollenkaan todesta. Sanoin etten voisi auttaa. Hän ei murahtanut minulle viikkoon.

Sitten hän haukahti, hän ilmoitti karkaavansa. Mutta sehän olisi itsemurha, kuiskasin lattianrajaan. Kuului matala, vaimea väyh.

Oltiin hiljaa. Hän kysyäisi niin huolimattomasti kuin osasi, tahtoisinko lähteä hänen mukaansa. Sisälläni liikahti. Mutta kyhjötin polvillani mykkänä.

En kuullut koirasta enää ynähdystäkään. Jäin asuntooni yksin.