kiven

pohjaa vasten kylkiä pitkin pinnasta irti

à bientôt jalkani alkavat saman tien puhua ranskaa

accepté

kiihkeästi tiheikköön ilmaan paksuun meren hengitykseen

läiskivät selkään lehdet

haot huiskivat tahtia

paripiruettikataja corps à corps sans plastron
sienten vuoro kantaa hatuillaan

aina yhtä neuvokkaiden isoveljieni neulasten sekaan telmimään

haukkaan suuni täyteen multaa

sulatan sitä vanha veijari yhtymisiin

tästedes on hipihiljaista supisipisujuvaa

tuuli tuo ampiaistenpesän hitusen

peittää kaiken laidasta laitaan

tulin tänne makaamaan, aitana, hehkuvan hauraasti seipäiden varassa

äidyinkin opettelemaan vislausta läpi sormien, läpi oksien

miten vain, perille

tyyninä kuluivat päivät

mun suulaat kaverit: ämpäri

nauraa suurella suulla vakavuudelle; vakavuudelleen

väittää että siltä on viety hampaat

itkit ne sitten helvettiin

äänessä ämpäri: vituttaa on niin vaikee hirttäytyy

ikänsä roikkunu hukuttautunu kolissu pitkin lattioita

oispas jana janalta

onnistuu ojennus janalta

onnistuu luotisuora janan pää mittaa elämää janan lättäpään ympäri voisit

huoles kiristää olos keventää rakas jana rakas

rakkaudesta kankee rakkauden jana

mä huutelen ämpärin ympäri

ja vastaa jana: kuivaa maisemaa kulkemaan käydä saan

ei matkallaan luontoni lupaa suo ulommas astahtaa

ei jalkaa minkäänlaista sivuun kasvattaa

joskus kun parasta on

kuvittelen että painan karkuun, loputtomiin

sitä päätyä päin päästäkseni, päähäni,

pääsyyni

ja takaisin alkuun: tulin tänne makaamaan, mustaan suuhun nukahtamaan

äidyinkin ortena, hehkuvan hauraasti, vapaana putoamaan

alkoi tuulla tuuti vislausta läpi sormien, läpi oksien

miten vain, perille

tärkeä aika

maa paljastuu kuhinalta

omena näkyy

tarttuu minua kädestä pakottaa puraisemaan

kuin tämän kerran

ihmettelen miten ne illan hiljaisuudessa tuolla lailla toimivat

omena, kädet

se aika

uinahtaa kuolla hervahtaa

mennä suppuun

tämän tiedon ulkopuolelle jätetty pelkästään ihmiset

ihmiset ovat menneet sanomaan tarkoitus ei ole syödä haarukkaa

pitkittyy jokin

samalla tavalla kuin leppä kurottaa alaoksansa leikkipaikan ylle

tavallaan tietämättä mutta selvästi suojellakseen

tule ihminen

on aika

se aika

kasvata vaikka vähän nahkaa

heihei kaikui laajemmalle kuin ikinä tempauduin sen mukaan olin

    yksinäni puistossa

    sanonut sen ihan hiljaa

    noille yhdelletoista puulle

ja koska ne opettavat minua, tässä mennään

onko tämän kaiken oikeasti voinut tehdä päreestä ja tuohesta ja

kuunvalosta ja havumetsätuulen havinasta

koiranpentu on minua nopeampi

juoksee heihein rinnalla

putoan viltin reunalta naamalleni

mitä turhuutt´ maailma edestuopi kamala

yritän ja olen yrittämättä

olemme kävelleet suolla koko päivän

kuulen sen, heihei, nukahdan sohvaan

tienmuotoisista kirjaimista s kelpaa

vaikka siinä on päät

se osa mikä s:stä näkyy on kuvitelmaa

todellinen s on se mikä jatkuu

kuten näet: s:n muotoisen nukkujan nilkka nytkähtää