En ole vähään aikaan käyttänyt tätä kanavaa enkä paljon muitakaan – mikä ei merkitse samaa kuin tauko. Tänään Peter Høeg kertoi Helsinki Lit -tapahtumassa tarinan, joka muistutti kovasti runoproosapätkää, minkä kirjoitin noin vuosi sitten. Ainoo vaan että Peetterin oli ihan omaa luokkaansa, järkyttävän kova. Sen voi nähdä ja kuulla varmaan Yle Areenassa.

näen pojan tutuilla kallioilla, yksinään metsikössä loikkii. Pink Panther -froteepaita, vääntyneet silmälasit joita joutuu sormella ehtimiseen nostamaan, hiki ja hätäiset askelet. ehkä kolmentoista. lähden seuraamaan häntä, en saa koskaan täysin saavuttaa, en näyttäytyä.

kuljen hänen tuntumassaan, elämä kulkee samaan suuntaan kuin traktorit, me kävelemme perässä. hetket, vuodet, tulemme taas kalliolle, tunnen äkkiä hänet takanani, en käänny katsomaan.