aivan
kuin sahaisi kastunutta vaneria ruostuneella sahalla kieroon
hutjuvalla
alustalla huonommalla kädellä silmät hiestä sumenneina
hautajaisten
jälkeen
kuumeisena
janoisena
kusiluistimet
jalassa mutavellissä nailonpaidassa hyttyshyökkäyksessä
päänsäryssä
hammassäryssä
ja katsoisi
ja tajuaisi
siihen lähelle
ja
oikeastaan hiukan kauemmaskin
näkee
aivan kuin
sateen
jälkeen lehdellä keinuva pisara
aivan
kuin kesken sen sahauksen liikettä pysähtymään saamatta
metsäkankaalle
palaisin samoamaan
olen
jalan ja paljain käsin
ja
takaperin ja lopulta
sillä
tavalla veistyvä ja niin kaukana metsäkankaalla
että
ainoastaan valo tulee muualta (muinaisuudesta)
se
osuu silmiin
minuun
ja ihan siihen lähelle kaikkialle
aivan kuin
vaihtoehdoton
pakoton
päätään
alkaa kannatella
Nää sun runot on kuin unia. Pidän erityisesti ensimmäisestä säkeistöstä. Tässä on kaikki aistit auki. Hieno.
VastaaPoistaPidän erityisesti ensimmäisestä lauseestasi. Ja hyvin paljon myös muista. Kiitos.
PoistaTässä on jotain suomalaista. Ehkä se liitty tuohon tekemisen meininkiin ja "suomalaisromanttiseen" kuvailuun. Ja jos suinkin voi olla samassa runossa yksinkertaista ja monimutkaista ajattelua,, niin tässä sitä on. Siinäkin on jotain suomalaista. Tai minua :D Yhtäkaikki, pidän tästä!
VastaaPoistaKiitos, Maarit. Hauskoja huomiota suomalaisuudesta: eipähän tota runon lähtötilannetta mihinkään muuhun kuin täkäläiseen vois oikein sijoittaa.
Poista