ei puolipitkä, semilyhyt. päättää painaa summeria, alkaa empiä ja peruu aikeensa mutta
 sormi jatkaa voimalla nappulan pohjaan. olen avustaja, koetan näyttää iloiselta. en tarkkaan
 ottaen tiedä mikä on hartia.
sininen, vain hailusti laikukas camouflage, valaiden hellyys, et
 pysty kuulemaan sitä. olen puhunut sinulle nyt kaiken. mitä on aloillaanolo tilapäisessä
 huoneessa muuta kuin ruskettuneet yhdessä valkeilla lakanoilla. koetan erottaa hymystäsi,
 onko se hymy.

#runobattle tänään, aiheena avara lumo (ei ihan uus teksti tosin).

perhoset kallion yllä eivät

näytä pääsevän merelle

rantaviivan kohdalla ne aivan kuin törmäisivät seinään

niinpä ne (kuin pieni kertomus) löytävät uuden suunnan

ja alkavat yhden tai kahden näytettyä tien

nousta korkeuksiin, korkeuksissa lepattavat

ja viimeinkin (kuin pieni kertomus)

olen heidän kanssaan

kellun ja lepäilen yläilmassa

tulee yö ja perhosista yöperhosia

jotka eivät tyydy lepattamaan

ne laskeutuvat selkääni kuin alukseen ja alamme vaipua

luulen ensin että niiden painosta

mutta ne ovat tarttuneet minuun

ja suuntaamme meren ylle

(kuin pieni kertomus) minua viedään

sinne minne haluan, saareen

laskeudumme metsään, opin kävelemään,

en koskaan päädy rantaan sillä löydän

jotain joka on olemassa yhä

suojelematta niin kuin lopulta kaikki

kalmistopetäjä kaiverrus kaarnassa

olen joko haudassa tai puu

perhoset asettuneet oksille

joille toukat ovat kehränneet silkkiä

niihin osuu kuun hehku

tai (kuin pieni kertomus)

kuu loistaa niissä, tai se olen minä

se on minulle aivan uutta

(syntymä) sillä tähän asti

olen ollut pelkkä planeetta