Timo. Hi, hi, hi! Voi mitä hulluja lauleletkin.
Juhani. Laula päälle vaan, laula päälle. En minä suutu.

                                oli seitsemän veljestä

korpimaisema männynrunko johon juosta pää

ja seitsenpäinen veljesjoukko puuvillapellot

deltaa: mittaamatonta autiutta jota vasten porhaltaa

                                kovempaa kiveä ei löydä edestään

nuo veljet jotka heittää volttia saveen kiskomilleen patjoille

                                ilta-aurinkoisen pöyhiessä heidän kiharoitaan

pienin pirunpuraisema varpaat nurmessa mahallaan makoillen yllyttää

hurjapäisintä kihisevänä pyöränä taivaan ja maan raossa kieppujaa

ja halpatossuaan punkeaa tueksi vasten patjaa veljistä vanhin ärjykkä

takanaan yhtälaisessa asennossa hänen hartioista pienempi haastajansa

liikkuu maan maut tuulen lipaisut huulillaan sivustalla luonnonlauri

kun taas joukkoon huomaamattomiin hukkuu huurujensa mutisija

seitsemäs vastarannan kiiski toteaa telmeen tajuntaittajaisiksi tyyten

siin on katras koolla kylpee ihonsa yöntumma lämmössä laskevassa

siihin koko ihanainen elo piirtyy muistutellen tuskistansa tulevista

sitä tunnonlajia he patjalle mätkähtäissä kokevat hakea

etukäppää kuin kissanpennut sillä varmaan suureen painiin

päättyisi tämäkin remu jos saisimme seurata

kaikkea sitä sikiävää mitä ei kerro yksi kuvaan piirtynyt tuokio

kaikkea sitä minkä kertoi öinen hanki paljasjalalle

minkä kertoi porottava pellonsarka

kun mustat ruumiit keinuivat

etelän tuulessa