lauantai 16. helmikuuta 2013

muovia pyörivää vai kirjavaan peltiin pakotettu eläin
hei oikeasti! narunvedon pitäisi vain antaa, pitäisi
heti tempaisusta tipahtaa (teatteri erikseen teatteri
olkoon paneva pohtimaan olkoon heittelevä puntarin pusseja
päästävä puhurin pirunportista kilkutteleva rampin rajaan kumottuja
vaakakuppeja olkoon ruokkiva tervattuja täitä)
oikeasti!
tässä jo joudutaan
suhtautumaan (nykäistessä tunnen periksiantamisen
se tapahtuu minussa enkä usko heti se tapahtuu
naru rojahtaa)
hyväksymään (suhtautumaan) (olen joutuva)
vaikka en kuule ammunnan laukauksia en tunne tunnetta tähtään
jonkun määräämiin kohteisiin eikö se riitä
(filosofia kyseenalaistakoon, fysiikka todistakoon! sen!)
olen peltiä kotimatkalla värit kihoavat päähäni huudan sietämätöntä!
sietämätöntä! kunnes olen
taas känninen lapsi
valitse tai hervahda ihan sama
putoan puroon tai minut heitetään hylätään en miellytä
luonnettani kesyttää (huuhtoo) huuhtomisen luonne
olen oleva tivolipalkinto kohdalleosujainen
mutta ei auta, takaisin (joku on nostava)
pientareelle
pientareella peltomaisemassa
perhosenleikki ja ruohottunut silta
porkkanankastelupurkki, vesimylly ruiskiva, yhtä kaikki
ja multa möyheä mantu armainen ottaa huomaan, huolii seipäät
kaappaa miekat luotikin vaan pömpsähtää ja tuoksuu iholla heinä
(syvimpään syliin minut kahmaistaan
muistan olen vetolelu)

tiistai 12. helmikuuta 2013

n0ir bloggerissa: takaperinkävelyssä läsnäolo on sataprosenttinen. sen kunniaks n0ir, tämmönen vähä vanhempi kiinalainen juttu.

merkit merkitsevät tien, sitä en huomannut, en
toisin kuin takaperin kulkeva kiinalainen
joka koko ajan näkee
kuinka merkit merkitsevät tien
koko ajan vasemmalla, koko ajan oikealla
tien merkitsevät merkit, selän puolelta
näkyviin tulevat, esittäytyvät, häivähtävät,
purskahtavat, matavat, lepattavat,
seisoksivat, soranrahina, karkkipaperien mosaiikki,
ilta, kujerrusta, aamu, naurua (rohotukseen sekoittuu hohotusta),
kastetta, kannusta valuvaa tervaa, kiinalaisen omien askelten
jälkiä, viiniköynnös, valoköynnös, kirvonnut ote,
hirrestä kasvavia oksia, hiuksia tuulessa,
puun taakse jääneitä
(askelten jälkiä)
koko ajan vasemmalla, koko ajan oikealla
tien merkitsevät merkit, mekastuksen tauko oikealla,
mekastuksen kaiku vasemmalla,
vilahdus elefantin jalanpohjaa,
päähine, viikset, nauraen ajeltu puli,
kummittelulakana tuulessa, sammaloitunut viikatteenkärki,
                                                  yläkulmaan piirretty R,
                              ne tulevat tien kahta puolta
     (auringonlasku, se kaikki viivan alla)
     (hohotukseen sekoittuu rohotusta)
     kun kiinalainen kävelee takaperin
     (kuntoillakseen tai silkkaa viisauttaan)
tulee sekin, tiivis puolituntinen, pakkaamaton,
kuperkeikka eteenpäin, juurakkoon kuivuva multa, alku,
     ikuinen vesimylly, eiliseltä
     vajennut kahvipurkki ja sade, kaikki
kahta puolta kiinalaisen kulkemaa tietä (merkkeinä)
ja sade, kiinalaisen jäljet

maanantai 11. helmikuuta 2013

saan kaapattua sen, tunnistettua sen.


aivan kuin sahaisi kastunutta vaneria ruostuneella sahalla kieroon
hutjuvalla alustalla huonommalla kädellä silmät hiestä sumenneina
           hautajaisten jälkeen
           kuumeisena janoisena
kusiluistimet jalassa mutavellissä nailonpaidassa hyttyshyökkäyksessä
           päänsäryssä hammassäryssä
           ja katsoisi
           ja tajuaisi siihen lähelle
           ja oikeastaan hiukan kauemmaskin
           näkee

           aivan kuin
        sateen jälkeen lehdellä keinuva pisara

aivan kuin kesken sen sahauksen liikettä pysähtymään saamatta
metsäkankaalle palaisin samoamaan
olen jalan ja paljain käsin
ja takaperin ja lopulta
sillä tavalla veistyvä ja niin kaukana metsäkankaalla
että ainoastaan valo tulee muualta (muinaisuudesta)
se osuu silmiin
minuun ja ihan siihen lähelle kaikkialle

       aivan kuin vaihtoehdoton
                        pakoton
                            päätään alkaa kannatella

etsin kärsivää eläintä, piiloutunutta. se äkkiä pelästyy jaloistani, koettaa nousta, saan kaapattua sen, tunnistettua sen, ymmärrettyä että ei minulla ole mitään millä sen pitää hengissä, mitään millä sen tappaa, ponnistettua voimani sen pitelemiseen,

perjantai 1. helmikuuta 2013

Erakko, zenmunkki Ryôkan, aivan verraton sananlaskettelija, mielessäni kirjoitin. Tai oikeastaan Kai Niemisen taiten suomentama Suuri hupsu. Pakko mainita myös elokuva Viisi vuodenaikaa (Ki-duk Kim, Etelä-Korea), ihan vaan kun se aina ajoittain muistuttelee.

annat minulle lahjaksi saman kirjan monta kertaa
huuu aaah uuu
se on ihanaa aina
haluat antaa sen myös toisille      kaikille
                        luovutan omani mielelläni
                                 siihen tarkoitukseen
                                                  aina ja niin
    (pääsen odotuksesta)   saan ja saan ja saan
                                                  sivumennen:
                                                  oksalla hämärää
                                                  pieni tintti tuo värin
                                        laitapolun onni omissa askelissa
                                                  päätie on toisten tie
niin saan sen sinulta taas
ja luovutan sen taas
mitä tahansa
tapahtuu                      koko ajan