maanantai 11. helmikuuta 2013

saan kaapattua sen, tunnistettua sen.


aivan kuin sahaisi kastunutta vaneria ruostuneella sahalla kieroon
hutjuvalla alustalla huonommalla kädellä silmät hiestä sumenneina
           hautajaisten jälkeen
           kuumeisena janoisena
kusiluistimet jalassa mutavellissä nailonpaidassa hyttyshyökkäyksessä
           päänsäryssä hammassäryssä
           ja katsoisi
           ja tajuaisi siihen lähelle
           ja oikeastaan hiukan kauemmaskin
           näkee

           aivan kuin
        sateen jälkeen lehdellä keinuva pisara

aivan kuin kesken sen sahauksen liikettä pysähtymään saamatta
metsäkankaalle palaisin samoamaan
olen jalan ja paljain käsin
ja takaperin ja lopulta
sillä tavalla veistyvä ja niin kaukana metsäkankaalla
että ainoastaan valo tulee muualta (muinaisuudesta)
se osuu silmiin
minuun ja ihan siihen lähelle kaikkialle

       aivan kuin vaihtoehdoton
                        pakoton
                            päätään alkaa kannatella

4 kommenttia:

  1. Nää sun runot on kuin unia. Pidän erityisesti ensimmäisestä säkeistöstä. Tässä on kaikki aistit auki. Hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän erityisesti ensimmäisestä lauseestasi. Ja hyvin paljon myös muista. Kiitos.

      Poista
  2. Tässä on jotain suomalaista. Ehkä se liitty tuohon tekemisen meininkiin ja "suomalaisromanttiseen" kuvailuun. Ja jos suinkin voi olla samassa runossa yksinkertaista ja monimutkaista ajattelua,, niin tässä sitä on. Siinäkin on jotain suomalaista. Tai minua :D Yhtäkaikki, pidän tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit. Hauskoja huomiota suomalaisuudesta: eipähän tota runon lähtötilannetta mihinkään muuhun kuin täkäläiseen vois oikein sijoittaa.

      Poista